Residenssielämää

20.2.14

Kajaani. Residenssiviikko, päivä 4.

Ensimmäinen läpimeno.

Pomppuharjoitusten jälkeen koreografi kantaa eilen ostetut roolivaatteet paikalle ja tanssijat pukevat asut ylleen.

Kuva

Mies riisuuntuu.

Mitä voi sanoa siitä minkä näen sitten. En osaa sanoa syytä siihen, miksi alaston tanssiminen on niin vaikuttavaa. Yksi syy siihen on luultavasti ensin se, että näen ihmisen alastomana sellaisissa asennoissa, eleissä ja energiassa, joissa en itse ole saanut liikkua ja tulla nähdyksi.

Alastomuuteen liittyy minulla suojaava ele, suojan tarve tai suojan tunne. Minulle alastomuus ja suoja liittyvät yhteen.

Mutta he kulkevat ilman suojaa. Haluan sanoa sen vielä. He eivät suojele itseään millään tavoin. He kulkevat täysin suojattomina ja sellainen on aseista riisuvaa. Mitä tahansa mielikuvia minulla onkin ennen kuin olen nähnyt tätä alastonta tanssimista, minun on laskettava ne kaikki alas. En halua sitä, en toivo sitä, asetun ainoastaan katsomaan, en anna sille lupaa tapahtua, mutta kun he kulkevat suojaa vailla, tämä sama tapahtuma toteutuu hetken ajan myös minulle.

Katsellessani heitä kuljen pienen matkan ilman suojaa. Voin istua tässä katsomassa tai voin lähteä pois – tiedän, että he nauttisivat alastomasta tanssistaan ihan yhtä paljon myös ilman minua. Juuri tämä antaa minulle katsojana tilan. On tärkeää että se altistumisen tila, jossa tanssijat ovat (tämä mitä he juuri nyt tekevät vaatii valtavasti poikkeuksellista luottamusta ja rohkeutta) ei ole riippuvainen minusta.

He eivät tarvitse minulta mitään.

He eivät astele lainavaloilla. En sano, etteikö epävarmuus, virheen mahdollisuus tai hauraus olisi läsnä. Ne ovat läsnä. Oi kyllä minä ne näen myös, mutta Ihminen, joka astuu lavalle ja kantaa itsensä uljaasti ja täysin suojattomana ja vielä nauttii siitä täysin häpeilemättömästi tihkuen ihohuokosistaan vitalismia riisuu minua.

En ole edes alkanut puhua siitä henkilökohtaisesta, joka avautuu tunnemuistissa, kun näen kahden alastoman koskettavan tai kantavan toisiaan. Koska sille ei ole sanoja, en myöskään aio puhua siitä. Sen sijaan lasken kämmenet kasvoilleni pitelemään päätäni paikallaan ettei se putoaisi ja kolahtaisi lattialle.

21.2.14 Kajaani

Et sinä missään baarissa ollut, sinä olit Mummon suklaapuodissa! Huudahti tanssija Santos kun leuhkin sille rohkeasta irtiotostani. Eilen en saanut juuri mitään aikaiseksi. Katselin Riisuttuna-teoksen läpimenoa, melkein kaksi kokonaista vetoa, se toinen jäi vajaaksi kun aika loppui kesken, enkä ollut millään tavalla hyödyksi työryhmälle. Katsomassa ollut Kira sanoi pippelin ja tukan heiluttamista huumoriksi.

Kuva

Harjoituksista. Vasemmalta Jarkko Lehmus, Otso Lähdeoja, Salla-Maria Santos, Heli Pippingsköld.

Tulen teoksesta niin emotionaalisesti veteläksi, etten saata sitten enää kirjoittaa. Illalla mentiin Santoksen ja Pipparin kanssa katsomaan Eino Saaren Tabu, näytelmä kuolemasta (onneksi en tiennyt aiheen synkkyyttä, itsemurhia, surua, ennen kuin oli jo liian myöhäistä) olin juonut kolme viiniä ja teoksessa tarjottiin tequilaa, joten olin käytännössä aika humalassa.

Essi Kummu

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s